Sokraatikko vai dogmaatikko?
Miten muodostaa infoähkystä ja pirstaleisesta tiedosta järjellistä maailmankuvaa?
Kärjistykset ovat yksi filosofian työkalu. Niiden avulla voi tuoda esille, kuinka vakiintuneista käsityksistä voi ajatella toisinkin. Siinä mielessä kärjistykset ovat tehokkaita ‘tajunnan laajentajia’. Teen tässä blogissa kärjistyksen kahdesta erilaisesta tavasta kuvata filosofiaa: voi olla sokraatikko tai dogmaatikko.
Jos kysyy mitä on filosofia, vastaus kiertyy usein tunnettujen filosofien oppirakennelmien ympärille. Kantin kategorinen imperatiivi, Humen giljotiini tai Hegelin dialektiikka ovat tyypillisiä esimerkkejä.
Sen sijaan Sokrates määritteli tiedon siten, että Sokrateen filosofinen metodi ei muodostu tiedon välittämisestä (dogma, oppi), joka tarkoittaisi vastausten välittämistä, vaan kyselystä.
Sokraattisen keskustelumetodin kehittäjän Leonard Nelsonin mukaan filosofiaa tietoaineena voi opettaa, mutta filosofoinnin taito on eri asia.
”Jos haluaa tosissaan välittää filosofisia näkemyksiä, ei jää muuta mahdollisuutta kuin se, että haluaa opettaa filosofoinnin taitoa. (…) Jos siis on olemassa sellaista aihetta kuin filosofian opetus, se voi olla vain opetusta itsenäiseen ajatteluun (...).”
Nelson muotoili filosofian opetusta koskevan periaatteensa ytimekkäästi: ”Valinnan pitää olla itselle selvä: joko sokraatikko tai dogmaatikko.” Sokraattisen metodin tavoitteena on oppilaan oman kriittisen ajattelun herättäminen.
Regressiivinen abstraktio
On haastavaa toimia ja pärjätä nykyisen kaltaisessa maailmassa, joka työntää ärsykkeitä joka tuutista ja jossa tieto on pirstaleisesti hajautunutta. Miten muodostaa tämän hämmennyksen keskellä kokonaiskuvaa omasta ajastamme ?
Kysymys palaa kärjistykseemme: Jos ei halua uskoa kritiikittomästi liian kepeisiin tulkintoihin ja todellisuuden selityksiin (dogma), vaan haluaa luoda kriittistä kuvaa todellisuudesta, miten edetä ajattelussa sokraattisesti?
Nelsonin kehittämän Sokraattiseen dialogin ytimessä on metodi, joka kulkee nimellä ‘regressiivinen abstraktio’. Kyllä, kauhea nimi, mutta otetaanpa se sananmukaisesti. Silloin se tarkoittaa, että edetään takaperin (regressio) yleiseen lausumaan aiheesta (abstraktio). Eli ei pompata mielipiteeseen liian pikaisesti, vaan analysoidaan faktoja ympärillä, ja katsotaan kiihkottomasti, millaiseen loppupäätelmään ne antavat aihetta.
Mitä on kiire?
Nelsonin mukaan regressiivinen abstraktio etenee matemaattisen loogisesti. Sokraattisessa metodissa valitaan ensin aihe, joka on mielenkiinnon kohteena. Otetaanpa esimerkiksi aikamme vitsaus, jatkuva stressi ja kiire töissä. Kysytään siis: Mitä on kiire?
Kriittinen ajattelu ei kehity umpiossa. Sokraattinen keskustelussa on tärkeää ensin kuvata esimerkki riittävän yksityiskohtaisesti. Kun asia näin avautuu keskustelijoiden eteen, voidaan siitä jo sanoa jotain tarkempaa. Ryhmä löytää mielestään tosiasioita. Ja samalla käsityksiä, jotka eivät aina pidäkään paikkaansa.
Keskustelu etenee askel askeleelta, konkreettiseen esimerkkiin nojauten. Kun näin edetään kohti abstraktimpia tasoja askel askeleelta, ovat lopputuleman syy-seuraus-suhteet loogisia ja läpinäkyviä.
Tätä menetelmää Nelson suositteli erityisesti filosofian opetukseen. Miksi? Näin ihmiset oppisivat ajattelemaan itse, eikä heidän tarvitsisi tyytyä auktoriteettien näennäistotuuksiin. Regressiivinen abstraktio haastaa ihmiset ajattelemaan itse syy-seuraus-suhteita, miettimään miten asia nyt oikeasti menikään.
Kärjistyksen opetus
Jos sokraatikko-dogmaatikko kahtiajaon ottaa kirjaimellisesti, siitä seuraa, että jokainen opettava lause on dogmaattista. Kaikki opetus vähentää ihmisen omaa ajattelua ja tekee hänestä auktoriteettiuskoisemman.
Sokraatikko sen sijaan pyrkii perustamaan tietonsa ja mielipiteensä harkinnalle siitä, mitä todellisuudessa todella tapahtuu, ja millaisia johtopäätöksiä tapahtumien pohjalta voidaan vetää.
Silloin kun pyritään filosofointiin, on sokraattisen asenteen viesti selvä: filosofoinnin tarkoitus on auttaa ihmisiä ajattelun haasteen tiellä kohti itsenäisempää ja vastuullisempaa elämää.
Filosofisen keskustelun - oli se sitten filosofin vastaanotolla, kahvilassa, sokraattisessa keskustelussa tai muun yhteisön kesken - nautinto perustuu sille, että ajattelu tekee hyvää.
Kuinka kasvatetaan ihmisiä?
Leonard Nelsonista inspiroitunut kysymys ‘sokraatikko vai dogmaatikko?’ fokusoituu opetusjärjestelmään, etenkin siltä osin joka koskee filosofian opetusta.
Asia kiteytyy kahteen pedagogian, opettamisen ja ihmisenä kasvamisen ytimessä olevaan kysymykseen:
Miten on mahdollista opettaa ihmistä ulkoisen vaikutuksen kautta siihen, ettei antaisi ulkoisten vaikutteiden vaikuttaa itseensä?
Kuinka kasvatus yleensäkään on mahdollista?
Kirjoittaja: Perttu Salovaara
Kirjoitus on lyhennetty ja muotoiltu versio artikkelista. Kommentteja tai kyselyitä voi lähettää osoitteeseen perttu(a)filosofineninstituutti.fi
